Kone kiertää ja toimii hyvin plaaniin noustessa, mutta vauhdin tasaannuttua kone alkaa käymän epätasaisesti ja
röpöttämään. kärjet vaihdoin uuteen. Voisko olla bensapumpun kalvo venynyt? Onko kellään ollut vastaavaa vikaa?
Oma pätki vielä suodattimen vaihdon jälkeenkin ! Ei pätki enää

Kaasarin sisälle menevässä bensa letkussa suodatin jotakin
keramiiikkaa ja jousi. Otin pois ja ongelma poistui.
Venttiillin tehtävänä ilmeisesti pitää kaasarin koho kammio täynnä bensaa eli toimii tuloletkussa sit tavallaan paineen pitimenä
eli ei laske bensaa takaisin bensa linjaan. No ei se sinne helpolla pääsekään kun bensa pumppu hoitaa paineen.
Toinen mikä voisi sen jousen selittää, että pikku kaasulla bensa kulkee sihin läpi ja sitten se kun bensaa tulisi enemmän niin sihti laskisi
jousen avulla bensaa ohi sihdin kaasuttimelle.
Aivan sama kumpi jenkki pojan idea on ollut, mutta turhan päiväinen kapistus. Ymmärtäisi paremmin kun olisi erillinen paluu / poisto letku kaasuttimessa ja siinä
kyseinen systeemi.
Kyllä eilen oli sama missä asennossa tai vauhdissa iski kaasun pohjaan niin ei saanut pätkimään millään osa alueella.
Tyhjäkäyntikin pelasi paremmin, piti kierroksia laskea piennemmälle.
Sihti käy ilmeisesti kaasariin kumminkin päin, muttei siitä ilma kulje puhaltamallakaan kuin hiukan läpi. Kannattaa katsoa ja testata
korjaantuisiko sunkin ongelma poistamalla toi sihti ja jousi. Kyllä se iso suodatin riittää bensan puhdistuksessa.
Sitä paitsi omassa ei ollut tuossa sihdissä yhtään roskaa vaikka bensan suodatin olis täysin pas... ja likaa !