Onko aiempaa veneilytaustaa? Jos ei niin etsi tuttavapiiristä joku joka asiasta ymmärtää ja harjoittele ensialkuun hänen kanssaan. Joku veneistä ymmärtävä olisi hyvä ottaa mukaan myös veneostoksille. Muuten saatat joutua kusetetuksi ainakin veneen kunnon suhteen ja sitten olette koko perhe jossain laivaväylällä poikittain kun kone piiputtaa. Saaristolaivurikurssi ei ole pahitteeksi, jos Airistolla, Nauvossa ja Kustavissa ajelet. Loogisinta olisi aloitella vähän pienemmällä että saisi käsityksen touhusta.

Minulle on pinttynyt sellainen näkemys, että aloitteleva veneilijä pärjää ( useinmiten )
ensimmäiset kuukaudet esimerkillisen hyvin koska on kokemattomuutensa
takia varovainen ja harkitsee etukäteen mihin, miten ja milloin.....

Muutaman kuukauden veneilyn jälkeen alkaa "riskiaika" koska
vene / veneily alkaa tulla tutuksi ja luulot omista taidoista helposti yliarvioidaan.
Sitten mennään esim. laituriin kovemmassa kelissä kuin mitä varovaisena ja harkitsevana
edes uskallettiin kokeilla jolloin tilanne onkin aivan uusi ja ennenkokematon.

Vähän voisit antaa lisää osviittaa mitä veneilyltä odotat.

Kokemumusta on hitaasta asuttavasta fiskarista ja avoveneistä. Neljän aikuisen asuttava vene on väistämättä aika iso. Yli 8 metrinen. Sellainen edellyttää käytännössä aina apumiehistöä varsinkin kokemattomalla kipparilla. Meriläisrunkoiset tuppaavat olemaan aika haastavia käsiteltäviä rantautuessa. Ennakoiva ajo ja tuulen huomioiminen ovat avainasioita. Peräsinveneillä on hankala taipumus, että ne eivät peruutettaessa käänny kuin toiseen suuntaan riippuen potkurin pyörimissuunnasta. Tämä pitää myös ottaa huomioon kun miettii laiturioperaatioita.

Jos ei ole pakko asua veneessä, niin neljän hengen cruisailuun löytyy retkiveneitä vaikka kuinka. Oikeastaan ehdotan, että aloittaisit veneilyn sellaisella. Kun perusasiat ja lähivedet käyvät tutuksi vaikka kesän verran, niin lisää haasteita voi ottaa raskaamman veneen kanssa.

Oma vesiretkeily tapahtuu yhdistelmällä asuntoauto ja iso avovene trailerilla.

Kunhan muistat, että venemiehen (tai naisen) euro on kymppi, niin ei tule yllätyksiä 


JL

PS. Ei ole missään nimessä tarkoitus yrittää karkoittaa teitä veneiden parista, mutta pienikin, kotioloissa / autossa esiintyvä vika / korjattava kohde on veneessä huomattavasti arvokkaampi 

Tiedän tunteen. Siksi minäkin mieluummin kiinnitän ison veneen johonkin tukevampaan kuin maapalloon Jopa HT:llä tulee aina yöpaikka valituksi huolellisesti niin, ettei tuulen yltyminen tai suunnan muutos yöllä aiheuta ongelmia.

Perheemme on aloittanut veneilyn maakrapuna neljä vuotta sitten.  Veneistäkään ei tiedetty mitään ja ajamisesta 10hv isommalla peräprutkulla ei ollut mitään kokemusta.

Saaristolaivurikurssille ja venettä ostamaan siis.  Veneen valintaan ei meillä ollut oikeastaan kuin pari kriteeriä: sen pitää olla sellaisessa kunnossa, ettei sille välttämättä tarvitse tehdä mitään ja sen pitää olla helposti eteenpäin myytävissä.  Niin ja siihen pitää pystyä majoittamaan 5h.  Eihän me tiedetty, tulisiko meistä edes veneilijöitä yhtä kesää pitemmäksi ajaksi, joten jälleenmyynnin helppous oli ihan relevantti valintakriteeri.  Eli se tarkoitti, että piti valita vene, joita paljon liikkuu markkinoilla.  Jos on valikoimaa paljon pystyy hintoja vähän vertailemaan, kun oma tieto ei veneen oikean hinnan määrittämiseen oikein riitä. Ei meillä ketään kokeneempaa ollut veneen ostossa apuna, mutta kaikki meni onneksi hyvin: hinta oli kohdallaan, tekniikka pelasi ja kokemus oli niin miellyttävä, että jo seuraavaksi kesäksi hommasimme isomman ja nyt on menossa neljäs kesä veneilevänä perheenä.  Just lopetettiin 3vkon venereissu.

Veneen käsittelyn opettelu oli kieltämättä ihan haastavaa.  Se ei ole auto ja vähän vaati opettelua, että tuulen vaikutukset osasi oikein ottaa huomioon.  Siinäkään ei ollut ketään kokeneempaa apuna, kun kaveritkin ovat kaikki maakrapuja ja vierailta ei kehdattu mennä kyselemään.

Navigointi oli alusta asti helppoa ja hauskaakin - meillä ei elektronisia värkkejä ole vieläkään.  Paperikartalla mennään.  Ehkä ensi kesänä kuitenkin jonkinlainen plotteri on tarkoitus hankkia.  Onhan siitä iloa, varsinkin kun olosuhteet käyvät haastavammaksi.

Jos vaan jostain saat kokeneemman veneilijän neuvoja ja apua, ota se vastaan.   Eli ihan niin itseriittoinen ei ehkä kannata olla kuin me olimme.  Varsinkin veneenkäsittelyssä on kyllä apua, jos ihan kaikkea ei tarvitse itse kantapään kautta opetella.

tässä muuten hyvä ohje rantautumiseen elikkä laituriin kiinnittäytymiseen tosin sama ohje pääosin pätee ankkuroitumiseenkin. Itse sen verra tuota ohjetta kiistän, että jos rantaudutaan ahtaaseen väliin (jollaisia välit heinäkuun vierasvenesatamissa poikkeuksetta ovat) ja naapurin Sea Rayssä lepuuttimet ovat paikallaan, niin omat lepuuttimet kannattaa laittaa vasta kun vene on paikallaan. Muuten on riskinä, että lepuuttimet menevät ristiin ja seurauksena on kalustovahinkoja.

1) Voimaa vaativat temput tulee tehdä sen, jolla sitä veneessä on. Ei. Se ei ole mies tai vaimo, se on moottori.

2) Kaikkinaista juoksentelua on vältettävä. Kansi on liukas ja sillä pakkaa lojumaan yhtä ja toista, mihin kompastua.

3) Naapurin Sea Ray säästyy kun kiinnittää lepuuttajat kylkiin jo ennen kuin alkaa sompailla laituriin. Kiireen välttämiseksi myös kiinnitysköydet otetaan esiin, selvitetään ja kiinnitetään toisesta päästään ennen kuin ollaan aivan poijun kupeessa. On myös katsottava, että köysi kulkee pollarista/knaapista ja klyyssistä ulos, eikä kiertele kaiteita tms.

Ja sitten itse asiaan


4) Vaimo ohjaamaan paatin rantaan. Tämä siksi, että jos jokin menee vikaan, saattaa lihasvoimasta ja pitkistä raajoista olla iloa.
Peräköyden kiinnittäminen annetaan vanhimman lapsen (jos 6-vuotias tai vanhempi) tehtäväksi ja peräköyden kiinnityksen jälkeen mennään itse keulaan ja ollaan valmiina astumaan (ei hyppäämään) laiturille. Keulaköysi siis varataan käteen ja varmistetaan, että se kulkee kaiteiden alta, eikä kierrä mitään vantteja tai haruksia tms.

3) Vaimo ajaa - asian opeteltuaan - rauhallista vauhtia peräpoijun tai paalun ohi. Venettä ei ainakaan tuulella auta siis pysäyttää, koska ohjattavuus katoaa. Jos on mistä valita, peräköysi kiinnitetään laituripaikan kohdalla tai hiukan sen tuulen puolella olevaan poijuun. Paalupaikoilla kiinnitetään ensin tuulenpuoleinen peräköysi. Jos alahangan puoleinen köysi jää nyt kiinnittämättä, ei ole aihetta surra. Sen ehtii kyllä hoitaa. Poijukiinnitystä varten on hankittu poijuhaka, joka on helppo kiinnittää. Paalusolmujen tekeminen liikkuvasta veneestä kannattaa jättää meripartiolaisille - hekään eivät siinä aina onnistu. Haan kiinnittämisen pitäisi onnistua helposti, jos venettä ohjataan taiten, eikä köysi ja haka paina kymmeniä kiloja. Paalukiinnitystä varten peräköyteen tehdään paalusolmu valmiiksi päähän, ellei tolppa ole mahdottoman korkea. Jos lapset ovat vallan pieniä, vaimo hoitaa haan tai lenkin kiinnityksen ja palaa sitten välittömästi ruoriin. Lasten tehtäväksi annetaan peräköyden juoksun valvominen kahdesta syystä: se pitää valvoa joka tapauksessa ja pikku tehtävä ehkä pitää muksut aloillaan hetken. Uhkailua, lahjontaa ja kiristystä voi käyttää pikku motivoijana tässä tehtävässä.

Vielä on syytä muistaa, että peräköyden kiinnittäminen on parasta tehdä paatin kyljeltä tai keulasta, koska jos jotain menee vikaan ja ollaan veneen perässä, uusi yritys edellyttää uutta lähestymistä. Jos paatissa on kapeat sivukannet, viedään keulaköyden pää etukäteen keulakannelle.

4) Matkaa jatketaan kohti laituria. Venettä ohjaava vaimo kohdistaa katseensa kohti valittua kiinnittymiskohtaa ja ohjaa sivutuulella hiukan sen yläpuolelle. Kokemus opettaa sivutuulen aiheuttaman sorron kullakin tuulenvoimakkuudella. Vaimo ohjaa venettä ruoria ja moottoria käyttäen niin, että määräkohtaa lähestytään osapuilleen hidasta kävelyvauhtia. Solmu, pari riippuen veneen tyypistä, on oikea nopeus. Kova tuuli vaatii suuremman nopeuden ja rivakammat otteet. Kun matkaa laituriin on jäljellä viitisen metriä, eli keula on viereisen ison veneen puolessa välissä, aletaan vauhtia hidastaa. Otetaan kaasu pois ja vaihdetaan vapaalle, jos vaihteistoa ei hallita samalla kahvalla kuin kaasua.

5) Isäntä, Herra ja Hidalgo itse seisoo keulapakalla niin, ettei estä emännän näkyvyyttä. Hänen tehtävänsä on seurata lähestymistä ja opastaa ruorissa olevaa vaimoa, tytärtä tai kumminkaimaa kertomalla laituriin jäljellä olevasta matkasta. Usein matka arviodaan lyhyemmäksi kuin se oikeastaan on, ja siitä seuraa miespuolisten tunnettu huuto rantaa lähestyttäessä: "Hyppää, ***kele!* Todellisuudessa matkaa laituriin on jäljellä metrin verran silloin kun kipparin itsensä alkaa tehdä mieli astahtaa keulasta kaijalle. Kun ei tee mieli vielä edes hypätä, on matkaa jäljellä kaksi metriä. Kahden metrin kohdalla etäisyys hihkaistaan tai osoitetaan vaimo-kullalle, jotta hän tietää varautua pysäyttämiseen. Jos kovan sivutuulen vuoksi joudutaan pitämään tavallista kovempaa vauhtia rantautuessa, saattaa hidastaminen vaatia jonkinlaista kaasun käyttöä.

6) Kun matkaa on jäljellä yksi metri, hihkaistaan vaimokullalle 'yksi', tai nostetaan yksi sormi pystyyn. Sormen saa valita itse.... Se on merkkinä emännälle, että vene pitää pysäyttää. Sopivalla/riittävällä kaasunkäytöllä vene pysähtyy noin puolen metrin päähän laiturista, eikä mitään vaarallista loikkimista tarvita. Jos vene on kevyt ja moottori voimakas, vaimo varokoon tuiskauttamasta miestään turvalleen. Tarkoitus ei siis ole, että kippari - tai varsinkaan kipparin vaimo - pystäyttää paatin työntämällä jalkansa keulan ja laiturin väliin. Veneen pysäyttämiseen tarvitaan voimaa, ja sitä varten oli siis moottori. Moottorilla annetaan siis 'potku taakse', eli sitä käytetään noin puolella kaasulla hyvin lyhyesti, ja sen jälkeen vaihdetaan taas vapaalle. Emäntä tietää viereistä venettä tai muuta suoraan sivulla ja mielellään lähellä olevaa kohdetta katsomalla, milloin paatti tosiaan on pysähtynyt.

7) Nyt vene on paikoillaan, isäntä itse seisoo laiturilla ja pitää joko pulpitista, tuulenpuoleisesta keulaköydestä tai suoraan keulasta kiinnni. Vanhin lapsista vetää peräköydestä löysät pois ja kiinnittää sen. Mitään tarvetta mihinkään repimiseen ei vielä ole, vaan tässä vaiheessa pelkkä löysien pois kerääminen riittää. Jos perheen esikoinen on kovin pieni, löysien kerääminen jää vaimokullalle. Kun perä on edes jotenkin kiinni, isäntä itse kiinnittää keulaköyden PÄÄN laiturin lenkkiin tai pollariin ja astuu veneeseen kiristääkseen köyden. Puolen köyden pujottaminen laiturinlenkistä kestää iän kaiken ja kaiken lisäksi puolet kalliista köydestä jää laiturille sillä yleisellä kiinnitystavalla kulkijoiden potkittavaksi.

Jos on kovin tuulista, ja vene ei ole kovin suuri (=alle 10 metriä), isäntä jää laiturille odottamaan, että vaimo tai lapsi saa perän alustavasti kiinni. Kun peräköysi on alustavasti kiinni, vaimo tai lapsi tulee keulaan ja astuu laiturille tuulenpuoleisen keulaköyden kanssa, kiinnittää sen pään paalusolmulla tai ulkosorkalla lenkkiin tai pollariin ja kiipeää sitten takaisin veneeseen ja kiristää köyden.

Isolla veneellä tekniikka on toinen, jos on yksin keulakannella ja kova sivutuuli painaa. Tällöin astutaan laiturille, viedään köysi tuulenpuolisen kiinnityspisteen läpi tai ympäri ja palataan köyden kanssa veneeseen. Köyden molemmat päät ovat siis veneessä, ja etäisyyttä voidaan säädellä veneestä käsin. Tässä liikkeessä ei ole syytä aikailla, mutta jos tekee mieli juoksennella liukkaalla laiturilla, on hyvä muistaa, että pieni naarmu paatissa on huomattavasti pienempi paha kuin kipparin loukkaantuminen.

Nyt vene on paikallaan, keula laiturin kupeessa ja perä todennäköisesti hiukan tuulen painamana. Se ei kuitenkaan ole kunnolla kiinnitetty. Ensi tarvitaan toinen keulaköysi, joka siis kulkee tuulen alapuoleiseen kiinnityspisteeseen laiturilla. Jos keula on sopivalla etäisyydellä laiturista, kaikki kolme tai neljä köyttä yksinkertaisesti kiristetään. Tarpeen vaatiessa keulaa voidaan päästää ulos, mikä on hyväksi jos vene jää yksin, tai se voidaan vetää lähemmäs, jotta lyhytjalkaisetkin pääsevät aluksesta pois ja vielä takaisinkin. Yhtäkään köyttä ei jätetä kaksinkerroin eli niin, että se kulkee laiturin lenkistä läpi ja molemmat päät ovat veneessä. Kun vene hiljalleen keinuu ja liikkuu, kaksinkertainen köysi nirhautuu poikki.

9) Lopuksi köydenpäät vyyhditään, lepuuttimien korkeus tarkistetaan ja kaikki turha tavara kannelta kiikutetaan paikoilleen.

En tiedä miksi perheveneissä se isäntä aina juoksuttaa perhettään, mutta kuvaamani kaltaista toimintatapaa olen käyttänyt meripartiopaateissa. Kippari ja kaksi teini-ikäistä saavat näin eväin hyvinkin suuren veneen sovinnolla laituriin. Perheveneen kokoisen paatin saa kahden osaavan ihmisen voimin laituriin säässä kuin säässä ilman kiroilua.

En ole koskaan nähnyt perheveneilijöiden harjoittelevan rantautumista. Käyttämällä muutaman kerran kesässä tunti harjoitteluun säästettäisiin koko kesä hermoja ja todennäköisesti myös aikaa. Kun jokainen tietää mitä tehdään ja miksi, homma käy luonnikkaasti. Harjoitteluun kuuluu siis toimiminen köysien kanssa ja veneen ohjailu ruorilla ja moottorilla. Tuntuman saamiseksi ja veneen ulottuvuuksien hahmottamiseksi sitä on hyvä ensin käännellä käännellä sopivassa kohdassa parin poijun ympärillä. Siinä tarvittavat ruorinliikkeet ja moottorin käyttö iskostuu mieleen kokemuksen myötä. Potkurin pyörimisen ja tuulen vaikutus on myös syytä selvittää itselleen. Tuntuman saa, kun iloisessa tuulessa pysäyttää veneen sivutuuleen, keskittää peräsimen ja kerran toisensa jälkeen vedättää eteen tai taakse. Myös peruuttaen ohjailu on syytä opetella selvillä vesillä. On tiedettävä, totteleeko vene peruuttaen ohjausta, vai pitääkö sitä kääntää vedättämällä reippaasti eteen ja kääntämällä peräsin toisin kuin vapaasti peruuttavassa veneessä. Kun on aikansa pyöritellyt venettä selvillä vesillä, kokeillaan varsinaista rantautumista jossain hiljaisessa rannassa, jossa on tilaa myös epäonnistua. Ja kun homma alkaa luonnistua, jätetään turha touhuileminen ja toimitaan kuten on harjoiteltu.

Toinen tärkeä seikka on varasuunnitelman tekeminen. Rantautuminen pitää voida keskeyttää, jos jokin menee vikaan. Perheveneessä on vanhempien hyvä sopia, mitä tehdään, jos esimerkiksi yllättävä tuulenpuuska sotkee suunnitelmat. Tavallisin ratkaisu on peruuttaa takaisin poijulle. Koska seisova vene on tuulen armoilla, on parasta irrottaa köysi poijusta ja tehdä uusi lähestyminen. Jossain tilanteessa voitanee myös harkita keulan kääntämistä tuuleen.

Täydellisyyttähipovan tyylikäs rantautuminen, joka sivullisista vaikuttaa lähinnä siltä, että vene ajetaan eleettömästi paikalleen ja köydet kiinnitetään, onnistuu harvoin. Sen verran lähelle moista suoritusta pitäisi kuitenkin päästä, ettei rantautumisesta tule ihmissuhdefarssia koko sataman väelle. Yllätyksiä sattuu ja niitä on hyvä hiukan analysoida. Oppiahan siitä vain kertyy."

Noilla eväillä kyllä varmasti rantautuu mallikkaasti.  Toimii kyllä silloinkin, jos mies ratissa ja vaimo hoitelee "köysihommat".  Jos vaimo on "taskukokoinen", kannattaa kyllä oikeastikin miettiä noita rooleja.  Voimasta tässä ei minusta niinkään ole kyse, mutta pituudesta ja ulottuvuudesta kyllä.  Nykyisellään meillä vanhemmilla sujuu tuo kommunikointi rantautuessa jo ihan hyvin, mutta lapset ovat joskus vähän hukassa, jos jotain poikkeavaa tapahtuu.  He eivät osaa ajatella, mitkä ovat vaihtoehdot ja tulkita, mitä kapteeni on tekemässä.  Suulliset ja käsillä annetut viestit joskus hukkuvat tuulensuhinaan/jäävät huomaamatta tai tulkitaan väärin.

Seurasin Vääksyn kanavassa yhden ökyveneen sulutusta.  En tiedä olivatko ensimmästä kertaa suluttamassa, mutta perusasioita oli aika paljon hakusessa.  Tähän aiheeseen liittyvä oli, että pikkuruinen vaimo/tytöystävä oli laitettu peräköyttä pitämään ja täydessä sulussa ko. vene oli ihan sulkuportin edessä ja ylöspäin oltiin menossa.  Jokainen sen kokenut tietää, että siinä oikeasti kysytään voimia peräköyden pitäjältä ainakin kun veneessä on vähänkin kokoa.  Kanavanhoitajakin vähän vielä reilusti päästeli sitä vettä, mutta onneksi huomasi, että kohta on tyttö kanavassa uimassa, jos ei vähän hidasta.  Isäntä se vaan loikoillen piteli sitä keulaköyttä.  Eli oikea hommien jako on kyllä tässä veneilyssäkin ihan A ja O.

Mielestäni nuo karbiinihaat on erinomaisen käteviä veneen kiinnityksessä. Niitä hankkiessa kannattaa huomioida em. laatu ja sitten se, että haka on riittävän isokitainen tai siis sen suuaukko on sellainen, jotta haan saa kiinni paksumpaankin lenkkiin, pollariin tai mihin venettä nyt onkaan kiinnittämässä.

Niin ja se ankkuri köysineen tosiaan on veneen tärkein turvavaruste. Bruce tai Bruce-kopio -ankkurit olen havainnut hyviksi omassa käytössä melko köykäisellä veneellä (max. reilu 1000kg) liikuttaessa. Kokoontaitettavat naara-ankkurit taasen ovat keksintö jota ei välttämättä kannata veneeseen kuskata. Niiden pito siksi heikko ja useinkin hankala saada tarttumaan pohjaan kiinni. Oli ankkuri sitten mikä hyvänsä, niin reilu pätkä paksuhkoa kettinkiä sen edessä parantaa kuokan pitoa huomattavasti ja se myös estää köyttä hankautumasta pohjakiviin.

Eräs juttu joka tuli mieleeni uusille ja vähän kokeneemmillekin veneilijöille.

Tarkastakaapa, kattaako teidän veneenne vakuutus hinaamisen satamaan esim moottoririkon sattuessa ( ja mikä se omavastuu siinä tapauksessa on). Jos ei kata, niin kannattanee maksaa Meripelastusseuran Trossimaksu. Monilla on virheellinen käsitys, että esim konevikainen vene tuodaan yhteiskunnan varoilla mereltä kotisatamaan. Merivartijoita kiinnostaa lähinnä ihmishenget, ja Meripelastusseura ottaa hinaamisestaan satoja euroja/h. 

Olen ymmärtänyt, että tuossa on vähän erilaista käytäntöä.  Mutta periaatteessa merivartiosto ei hinaa ja vaikka suostuisivat hinaamaankin, homma jää kyllä just siihen, jos hälytys tulee. 

En usko merivartioston jättävän pelastustehtävää kesken vaikka mikä hälytys tulisi. Ei heidän toiminta yhdestä aluksesta ole kiinni ja hinattavan venee/sen miehistön jättäminen merelle lienee vähäistä vakavampi heitteillejättö ja jonkun sortin virkavirhe vartiostolle.