Terve.
Aika kantaa omaa panostusta tänne foorumille. Elokuussa -10 löytyi parin vuoden netin kyttäämisen ansiosta etsimäni vene.
Oli kolme peruslähtökohtaa jotka pitää olla, yksirunkoinen tuulilasivene, V8-takaluukussa ja yli 6m pitkä.
Valkeakoskelta löytyi sitten lähtökohtiani vastaava yksilö, veneessä oli ajan patinaa kun sen omistaja oli sen sen tuunannut omina nuoruusvuosina 93-94 mieleisekseen. Oli mustaa ja punaista kerniä, taajuuskorjainta yms... Ihan ok varmasti aikanaan mutta nyt oli aika ajanut ohi veneen tyylistä sekä omistajan mielenkiinnosta kunnostaa vene. Pääsimme pienten neuvottelujen jälkeen yhteisymmärrykseen hinnasta ja laitoin auton nokan kohti valkeakoskea. Sisältyihän tähän jo viikon miettiminen ensimmäisen soiton jälkeen, koeajo ja taas viikon miettinen mutta kun SE oli saatava.
Moottorina on chevyn pikkulohko 350cid mercruiserin leimoilla. Tehoa uutena vakio kunnossa 280 hp. Edellisen omistajan toimesta moottoriin laitettu vähän kireämmät nokat, kansia vain vähän silitelty valupurseista sekä laitettu HEI-jakaja jolla kierroslukurajoitin saatu ohitettua. Mututuntumalta n. 300 hevosta voi olla aika lähellä missä nyt mennään, kone kiertää 5500rpm.
Vetolaitteena Alpha 1 sekä potkurina Quiksilver mirage teräs 23'' nousulla.
Näillä eväillä ajettiin kesällä pienellä läikällä pari koevetoa 2hengellä sekä n. 80l bensaa tankissa ihan kohtuu lukemat
gepsiin 103km/h sekä 103,2km/h. Eli n. 56solmua.
Vene merkitty rekkariin omavalmisteeksi vuonna -87.
Kansi muutettu edellisen omistajan toimesta 93-94 talvella muhkeammaksi ja korkeammaksi. Oli kuulemma aikaisemmin sellainen matalan ja lituskan näköinen...
Itselleni tulee mieleen lähinnä smuggler joka sopii edelliden omistajan kuvaukseen hyvin. Pituutta rungolla on 6,2m eli n. 20,3 jalkaa
Kyljen profiili muistuttaa todella paljon smuggleria. Voihan tosin olla joku omavalmiste, olisi hieno saada alkuperä selville.
No nyt syksyn ja talven saavuttua otin veneen työn alle. Projektiksihan sen ostinkin kesällä.
Kaikki alkoi sisustan purkamisella, oli kovaa ja rivoa touhua, vanerinkappaleet, lasikuidun palaset, veri, hiki ja perkeleet pitivät työpaikan hallilla iltaisin hiljaisuuden poissa. Kyllä se sisusta siitä lähti sekä kannen runkona ollut vesijohtoputkesta ja huonekaluprofiilista hitsattu tukiranka lähti myös. Kaikki lattiavanerit ja pohjajuoksut löysivät myös paikkansa energiajätekontista. Kaiken roinan ja tekniikan poiston jälkeen hiekkapuhalsin tyhjän rungon että lähtee vanhat kötöstykset pois ja näkee mitä kuiduksista jää jäljelle. Nyt on makea lähteä vetämään uusia kuidutuksia kiinni.
Omana ideana on tehdä rungosta melko kevyt ja jäykkä, sekä päivittää ulkonäkö omia mieltymyksiä tyydyttäväksi. Vene tulee ihan huviveneilykäyttöön perheen käyttöön. mutta sen verran tekniikkaan on tarkoitus panostaa että 60-65 solmua löytyy myös tarvittaessa. Tämä on puhtaasti sellainen harrastevehje jonka parissa on tarkoitus viettää aikaa pajalla ehkä enemmän kuin vesillä.
Järkevyydestä on turha mulle puhua veneen suhteen...
Tuossapa jotain kuvia.

Pajalle

Pajalle

Pajalle

Riisuttu ja jatkuu

Puhallukseen

Tauko paikalla

Hiottu ja puhallettu

Sisältä puhallettuna

Kokonaisprofiilin hahmottelua

Työpisteeseen pois jaloista

Rungon pitkittäisjuoksut, lasikuituprofiili.
Kotelorakenne on kevyttä ja jäykkää...
Projekti on jatkunut jo näiden kuvien jälkeen jonkin matkaa...
Kommenttia a palauttetta saa ja pitääkin antaa. Mutta tästä tulee kuitenkin oman maun mukainen, hyvät vinkit otetaan aina
kiinnostuneena vastaan.