Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« : 20.06.11 - klo:09:08 » |
|
Hei!
Tuli hankittua heittoveneeksi kaverin kanssa kimpassa ensimmäinen pulpettivene, joka täällä foorumilla tunnistettiin Finmar Trimaraksi. Heti alkuun päätettiin että veneen melko huonokuntoinen pohja kunnostetaan alusta lähtien. Kummallakaan meistä ei ollut projektin alussa mitään kokemusta veneiden kunnostuksesta, joten eri foorumeiden ohjeilla mentiin. Tässä kuva alkutilanteesta.
Simo
|
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #1 : 20.06.11 - klo:09:15 » |
|
Homma käyntiin! Alkuun lähdettiin sillä että veneestä purettiin tuulilasi, moottori, etukaide ja ratti pois sekä paatti käännettiin katolleen, se onnistui melko vaivatta 4 miehen voimin ja vene saatiin vielä talliin erilaisilla kottikärry-pumppukärry yhdistelmillä.
Heti maalinpoistoa alotellessa huomattiin että venettä oli maalattu useaan kertaan päälle, loppujenlopuksi erivärisiä maalikerroksia löytyi 5kpl. Maalinpoisto aloitettiin Hemppelin Paint Stirepperillä, sillä ja älyttömällä kaapimisella saatiin ensimmäiset maalikerrokset lähtemään n. 30-40 miestyötunnin jälkeen. Kaapimiseen käytettiin motonetin maalarin raappoja, erilaisia lastoja, höylää ja mitä ikinä mieleen tulikin. Parhaiksi hommaan osoittautui nuo maalarin kaapimet. Paint Stripperiä hommaan kului melkein 2 purkkia, eli melko arvokasta hommaa kun yhden purkin hinta motonetissä â 58€.
Tässä muutama kuva ensimmäisen viikonlopun vaiheista.
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #2 : 20.06.11 - klo:09:26 » |
|
Seuraavana viikonloppuna homma jatkui lopun maalin poishiomisella. Työvälineinä halpa kiinalainen epäkeskokone(joka on projektin tähän vaiheeseen mennessä käyty vaihtamassa ehjään 2 kertaa) ja siinä 40 karkeuden laikkoja. Tuota hienommat laikat ei käytännössä toimineen juurikaan. Epäkeskon hajoamisen myötä työtä jatkettiin välillä käsin ja välillä tasokoneilla. Nämä osoittautuivat huomattavasti hitaammiksi vaihtoehdoiksi. Kulmien..jne vaikeiden paikkojen maalinpoistoon hyväksi osoittautui porakoneeseen kiinnitetty muoviharjalaikka(tällä on varmasti joku oikeakin nimi). Viimeisiä maaleja hiottaessa muutama vanha kuitupaikka lähti irti ja alta paljastui valitettavasti muutama reikä.
Muutama kuva.
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #3 : 20.06.11 - klo:09:31 » |
|
Seuraavaksi veneen pohja pestiin Hemppelin Pre Cleanella perinpohjaisesti. Nyt oltiin jo valmiita vetämään ensimmäinen primerkerros mutta pesun jälkeen huomattiin että vanhat kittipaikat lähtivät halkeillen irti kun niitä vähän koputteli. Päätettiin poistaa kaikki vanha kitti ja kuitu pohjasta ja projekti viivästyi muutamalla päivällä. Vanhoja kittejä/kuituja poistettaessa reikiä löytyi lisää. Pohjasta löytyi yhteensä kuusi reikää.
Tässä muutama kuva kun vanhat kitit/kuidut poistettu
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #4 : 20.06.11 - klo:09:36 » |
|
Seuraavaksi aloitettiin reikien umpeen kuidutus ja samalla päätettiin vetää kaikkien kolmen "köliosan" päälle muutama kerros lasikuitua vahvistamaan pohjaa rantautumisien/kivilleajojen varalta. Reikien ympäristö hiottiin puhtaaksi gelcoatista 40-sarjan paperilla ja päälle laminoitiin melko paksua lasikuitua 5-6 kerrosta aloittaen ensin pienestä paikasta ja lopuksi isompi suojapaikka. Kölien suojat tehtiin ohuemmasta kuidusta leikkaamalla pitkiä suikaleita ja hartsi imeytettiin kuituun hiustenkuivaajaa käyttäen, näin saatiin ilmakuplat lähes kokonaan pois. Köliosista ei hiottu kokonaan gelcoattia pois kuidun alta, tämä jäi vähän mietityttämään mutta kaipa se kestää.
Kuvia hommasta.
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #5 : 20.06.11 - klo:09:40 » |
|
Tässä projektin eteneminen tähänasti. Seuraavaksi kun kerkeän tallille pitäisi kuitupaikkoja muotoilla hiomalla, ajattelin käyttää samaa epäkeskokonetta ja siinä 60-120 paperia. Sen jälkeen pintaan tulisi yksi kerros Hempel Light Primeriä 20% ohennettuna. Hemppelin neuvonnasta kerrottiin että ensimmäinen primerkerros tulisi vetäistä ennen kittaamista. Kittinä käytetään Hempel Pro-fair kevytkittiä. Kitillä pitäisi tasoitella pohjan lukuisat kolot ja kuopat sekä yrittää saada muotoa kuidulla korjattuihin kohtiin. Tähänasti työpäiviä takana kuusi vajaata. Äijiä tekemässä 2-3.
Mielelläni kuulisin mielipiteitä projektista? Onko menty ihan päin persettä homman kanssa ja mitä kannattaa ottaa huomioon nyt kun alkaa kittaus/maalaus!
Simo
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.06.11 - klo:11:43 kirjoittanut Saimon »
|
tallennettu
|
|
|
|
Julle
Käyttäjä

Viestejä: 374
Profiili
|
 |
« Vastaus #6 : 20.06.11 - klo:19:26 » |
|
Huh huh minkä rojektin olet löytänyt... No eipä noista ylimaalatuista aina arvaa (useinmiten kyllä  ) mikä pommi alla odottaa... Vinkki maalinpoistoon muille vastaaviin hulluuksiin ryhtyville on kuumailmapuhallin ja teräksinen 50mm leveä pakkelilasta. Sillä on hyvä työnnellä lämmöllä pehmennettyä paksua miranoolia pois. Vastaavia rojekteja on tullut itsekin tyhmyyksissään alettua, mutta enää ei viitsisi. Aika pahasti näyttää pohja kuluneen ohueksi jokaisen kölin kohdalta, että ei siitä varmaan haittaa olisi ollut että vahvikeslisut olisi kiinni kunnolla hiotun kuidun päällä eikä gelcoutin päällä. Noiden läpireikien paikkauksessa sais olla kanssa suuremmat paikkapalat ja gelkoutti hiottuna pois ainakin 10 senttiä reijän ympäriltä niin ettei paikan reunat tulisi vanhan gelkoutin päälle. Itse en ole vetänyt primeriä pakkelin alle, mutta jos valmistaja niin neuvoo niin varmaan pelaa. Kannattaa vaan muistaa että minkään perus lasikuitu/polyesteripakkelin tartunta primerin päälle ei varmasti ole yhtä hyvä kun hiotulle kuidulle. Tuo hemppelin kitti lienee jotain epoksipohjasta mämmiä? Ei muuta kun tsemppiä rojektiin, moni olisi laittanut vahingon kiertämään
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #7 : 20.06.11 - klo:20:59 » |
|
Joo kyllä melkonen rojekti tästä tuli mut nyt ollaan jo hyvin voiton puolella  . Hemppelin filleri on 2-komponentti epoxi kamaa ja tarkotettu vesirajan alle. Vedettiin vielä isoja kuitupaloja noihin reikien päälle, niitä ei noissa kuvissa vielä näy. Jotenki tuntu pahalta ajatus hioa vähä ehjä gelcoat pois ja kun koko paatti oli hiottu tolla 40-sarjan paprulla niin aateltiin että hartsi tarttuu siihenkin, täytyy huomenna kokeilla vähän paikkojen kestävyyttä kun ovat kuivuneet. Hartsi jota käytettiin oli jotain kallista epoxi kamaa, ei siis polyesteriä. Primeriksi on hommattuna hemppelin light primeriä jota tulisi pohjaan 4-kerrosta ja sivuille 2-kerrosta. Siihen päälle vielä hemppelin racing light perusmaali. No huomenna olis tarkotus lähtee tallille hiomaan ja ehkä jo kittailemaan vähän, lisäilen projektista taas kuvia huomenissa!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #8 : 21.06.11 - klo:17:33 » |
|
Tänään kävin tallilla pyörimässä. Huono uutinen oli se että nähtävästi liian kylmän lämpötilan takia hartsi ei ollut vielä kovettunut kokonaan, kun epäkeskolla yritti hioa niin meni paperi hetkessä tukkoon ja hartsista tuli sellasta mössöä. Hyvä uutinen taas oli että hartsi oli aivan perkeleen hyvin kiinnittyny ja paikat oli yhtä kovia kun alkuperäinen pinta!
No tämänpäivän hommasta ei juuri mitään tullut, täytyy laittaa joku lämmitin ensyöksi talliin jos saisi hartsin kovettumaan lopullisesti. Tässä kuitenkin muutama kuva missä näkyy kaikki kuidutukset.
Simo
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #9 : 21.06.11 - klo:21:14 » |
|
Miten muuten on, kannattaako tuo primeri vetää mohair telalla vai leveällä pensselillä? Kummalla tulee paree jälki?
Simo
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ile
Käyttäjä

Viestejä: 655
Profiili
|
 |
« Vastaus #10 : 21.06.11 - klo:21:28 » |
|
Mohair tela ehdottomasti.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Serbetli
Käyttäjä

Viestejä: 376
Profiili
|
 |
« Vastaus #11 : 21.06.11 - klo:22:08 » |
|
Tässä kuitenkin muutama kuva missä näkyy kaikki kuidutukset.
Alimmassa kuvassa näyttää, että matto ei ole kunnolla kastunut ja on irti veneestä. Tietysti kuva voi vääristää tilannetta. Henkilökohtaisesti suosisin itse polyesteriä polyesteriveneen korjauksessa. Gelcoatin väliin jäämisen vaikutuksista en osaa muodostaa yksiselitteistä mielipidettä. Gelcoat on samaa polyesteriä värjättynä, mitä kuidunkin joukossa on. Edelleen asiaa monimutkaistaa eri muovilla laminointi.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #12 : 21.06.11 - klo:23:25 » |
|
Okei, pitää siis hakea mohair teloja! Kuva tosiaan vääristää! Nuo kuidut on todella kivenkovaa laminoituneet pohjaan kiinni eikä siellä ole ilmaa tai muuta välissä! Yritän huomenna ottaa parempia kuvia. Vanhat paikkailut oli tehty polyesterillä, ne lähti irti puukolla veistämällä, näitä uusia ei ole toivoakaan saada irti muuten kun hiomalla kokonaan pois. Se luo uskoa paikkojen kestävyyteen! No saaga jatkuu taas huomenna 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #13 : 23.06.11 - klo:09:16 » |
|
Kävin eilen taas tallilla ihmettelemässä. Hartsi oli paikoitellen vieläkin pinnasta nihkeää, voi olla että ryssin seokseen liian vähän kovetetta kun näin hitaasti kuivuu, no parempaan suuntaan oli menny kuitenki. Jos ei nyt juhannuksen jälkeen oo täysin kuivunu niin parista paikasta pitää ehkä poistaa vähän sitä nihkeää hartsia, kaikki paikatut reiät on kuivunu hyvin mutta ne kohdat missä on ohuemmin hartsia, kuivuvat hitaammin, outoa.
Otin vielä muutaman kuvan noista hartsipaikoista kun viime kuvissa näytti että maton alla on ilmaa, näissä näkyy paremmin. Yhdessä kuvassa hiomakoneen laikka 2-3min hiomisen jälkeen kun märkä hartsi tukkii paperin. Siinä on kuva myös veneen mukana tulleesta Suzuki DT30 moottorista, jonka pakin toimimattomuus onkin sitten seuraava projekti kunhan tuon pohjan saa valmiiksi.
Nyt kuitenkin veneprojektit pois mielestä ja kolmen päivän känni päälle! Mukavaa juhannusta jokaiselle taholleen!
Simo
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Julle
Käyttäjä

Viestejä: 374
Profiili
|
 |
« Vastaus #14 : 23.06.11 - klo:10:25 » |
|
Itse en ole nuukana miehenä epoksien kanssa lotrannut, mutta mieleen on jäänyt että epoksin pintaan nousisi joku vahakerros joka tukkii paperit. Vaha pitäs pestä pois vedellä ja fairilla ennen jatkotoimenpiteitä? Aineiden myyjä ja muut viisaammat osaa varmaan kertoa enemmän.
Tuohon suskaan löytyy multa koko perä 150€ jos ei pelkän vaihdetangon pituuden säädöllä ala pakki pelaamaan
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #15 : 23.06.11 - klo:10:37 » |
|
Hemmetin hyvä tietää! Poistan sulta tuon perän kyllä mikäli ei säädöllä lähde toimimaan!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #16 : 08.07.11 - klo:12:26 » |
|
Foorumi näköjään hukannu mun viestit viikonajalta johonkin joten kirjoitellaan uudestaan.
Eka pohjamaalikerros vedetty ohennettuna 20% thinnerillä. Tässä kuvat:
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #17 : 08.07.11 - klo:12:30 » |
|
Ekan pojamaalin jälkeen 1kg profair 2-komp kittiä pohjaan. Helppo levittää, sellasta hammastanhan näköstä ja olosta tavaraa. Kitit levitettiin kahdessa osassa ja välissä hionta.
Tässä kuvia
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #18 : 08.07.11 - klo:12:33 » |
|
Noniin! Pohja on nyt valmis. Kyljissä 3 kerrosta 2-komponentti light primeriä ja pohjassa 5 kerrosta samaa tavaraa! Nyt pitäisi kestää ja pitää veden ulkona. Pinnasta tuli ok. Vähän appelsiinipinta siitä tuli mutta ei se tälläsessä kalaveneessä oo niin vakavaa.
Tässä kuvia lopputuloksesta!
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #19 : 08.07.11 - klo:12:37 » |
|
Nyt kun pohja on valmiina alettiin purkamaan perämoottoria. Moottorina vuoden -84 Suzuki DT30 jonka pakki ei toimi. Perää purkaessa ulos tuli melko kirkasta öljyä jossa seassa vähän metallipurua. Kaikki osat näyttivät OK kuntoisilta paitsi tämä "pull pinn" joka työntää pakin päälle. Tilasin uuden pinnin jenkeistä brownspointista postikuluineen 12€. Toivottavasti ensiviikolla osa tulisi että pääsisi kasaamaan koneen ja testaamaan!
|
|
|
|
|
f
Käyttäjä

Viestejä: 449
Profiili
WWW
|
 |
« Vastaus #20 : 08.07.11 - klo:13:56 » |
|
Nyt vasta rupesin katsomaan tätä topikkia.
Valokuvasta katsoen näytti, että nuo laminoimasi paikat oli lommollaan sissänpäin. Minusta tuo paikan muoto olisi jo laminointivaiheessa hyvä saada mahdollisimman lähelle alkuperäistä muotoa, niin ei tarvitse laittaa pakkelia niin paljon.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #21 : 08.07.11 - klo:15:12 » |
|
Juu, kyllä ne reikäkohdat hiukan kuopalle jäi. Vaikeuksia oli siinä kun reijät oli monessa kohtaa kulmissa ja kun ensimmäistä kertaa hartsin ja lasikuidun kanssa olin tekemisissä, oli vaikea saada uutta kulmaa rakennettua. No, lopputulos jäi kohtuulliseksi.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #22 : 12.07.11 - klo:20:16 » |
|
Nyt tuli uus pinni jenkkilästä. Perjantaina aletaan ropaamaan moottoria ja saa nähdä korjaantuuko pakkiongelma tän osan vaihdolla. Tässä kuva uus vs vanha!
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #23 : 18.07.11 - klo:08:55 » |
|
Noniin, nyt on uusi tappi moottorissa ja pakki lähti toimimaan, kytkeytyy päälle tosin pienen rusahduksen saattelemana mutta se kuulunee asiaan? Viikonloppuna laskettiin paatti vesille, ensin oli ongelmia moottorin kanssa. Se sammuili vauhdista eikä ottanut kunnolla kierroksia, oli todella tukkoinen. Laitettiin tankkiin kaasarinputsausainetta ja rallatettiin puolisentuntia menemään niin lähti toimimaan. Vieläkin ehkä hieman tukkoinen, täytyy ajan kanssa avata kaasari ja putsata kunnolla. Kolmen hengen kuormalla + kalastuskamat saatiin nopeudeksi gps:llä mitattuna 39.3km/h mutta liukuunlähtö oli todella hidasta, nopeus jäi jumittamaan n. 22km/h jossa se saattoi olla 1-2km ja sitten kun alkoi nousta liukuun n. 25km/h nopeudessa niin lähti kyllä hienosti kiihtymään. Osaako joku arvioida pitäisikö tämän paketin kulkea paremmin/nousta helpommin liukuun tuolla kuormalla? Vene painaa arviolta n. 200-250kg. Kahden hengen kuormalla nousee liukuun hienosti ja lyhyellä suoralla saatiin 43km/h mittariin mutta olisi mennyt kyllä vielä.
Syksyn aikana olisi tarkoitus aloittaa todella ruman kannenmaalin ainakin osittainen poisto/uudelleen maalaus. Mikä olisi edullinen mutta silti asiallinen maali tuohon kanteen?
Tässä pari kuvaa.
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
abo
WanhaHuru
Ylläpitäjä
Käyttäjä

Viestejä: 1753
Profiili
WWW
|
 |
« Vastaus #24 : 18.07.11 - klo:16:02 » |
|
Kone on hieman alakantissa, siksi ei oikein kuormalla jaksa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
><(((((°> Lähes kaiken mitä insinööri on ryssinyt, voi ihminen korjata. <°)))))><
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #25 : 26.07.11 - klo:14:44 » |
|
Noniin. Oltiin taas viikonloppu vesillä ja kävi niin ilkeästi että potkuri irtosi, uisteltiin ja kaverilla jäi kuva pohjaan, laitoin pakille ja kuului outo kolaus eikä vene liikkunut, ensin ajattelin että perästä hajosi jotain mutta kun nostin koneen ylös, oli pelkkä tanko paikallaan. Sokkaa siellä ei tietenkään ollut. No, potkuri oli melko huonossa kunnossa ja siitä puuttui paloja joten ihan ajankohtaista sen vaihto muutenkin oli. Nyt on uusi potkuri ja muut irronneet osat tilattu. Pitäisi olla tänään postissa. Voimakoneesta suositteli painavammalle veneelle tätä potkurikokoa: 10,1x13" jonka tilasin. Kun potkuri viime lauantaina irtosi niin asensin Hyundain 58lbs sähkökoneen veneeseen, sillä uisteltiin n. 3.7-4km/h lauantai-ilta tuloksena 12 kuhaa + haukia ja ahvenia. Tuo systeemi toimi tosi kätevästi, sähkökoneen ohjauksen laitoin lukkoon ja suzukin alas, näin pystyi nopeutta vaihdella sähkökoneen säätimestä ja venettä sai ohjailtua ratista. Kyllä uistelu tuolla sähköllä verrattuna 2-tahtikoneen pärinään on niin luksusta tyynellä kelillä  . Sähkökoneen kiinnike ei aivan riittänyt laitaa kiertävän törmäyssuojan yli joten kuidutin 3cm korkean puupalan laitaan kiinni johon sähkökone istuu nätisti. Samalla tuli asennettua veneen mukana tullut kaiku, josta ostohetkellä oli anturikiinnike rikki. Alla pari kuvaa.
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #26 : 26.07.11 - klo:21:33 » |
|
Uusi ropelli paikallaan:
|
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #27 : 22.04.12 - klo:20:48 » |
|
Noniin, taas aika alottaa venehommat ja niinkuin viime keväänä kirjottelin niin tälläkertaa uusiksi tehdään kansipuoli. Vanha maali oli monesta kohtaa lohkeillut ja päätettiin hioa uloin kerros kokonaan pois. Veneen pohjassa oli tehtaan "röpelöinen" pinta liukastumisien estämiseksi, siitä maalin poisto oli haasteellista, hiekkapuhallus ei toiminut(tod. näk. kompurassa liian heikot paineet), epäkeskolla sitä ei viitsinyt vetää ettei mene tasaiseksi, loppujenlopuksi eka kerros pohjan maaleista poistettiin porakoneeseen kiinnitetyllä muoviharjas laikalla ja viimeinen kerros röpelön välistä lähti tehokkaalla painepesurilla läheltä ampuen. Muu runko käytiin läpi epäkeskolla ja sillä muoviharjaslaikalla.
Tässä pari kuvaa, hommia tehty kannen kanssa nyt n. 6-8h
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
jänis
Käyttäjä

Viestejä: 333
Profiili
Sähköposti
|
 |
« Vastaus #28 : 22.04.12 - klo:23:18 » |
|
Mielenkiintoinen vene! Minkä mittainen tommonen on? Ja leveys?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Saimon
Käyttäjä

Viestejä: 77
Profiili
|
 |
« Vastaus #29 : 23.04.12 - klo:08:41 » |
|
Pituus on n. 4.3m, leveyttä en suorilta muista, pitää illalla mitata.
Samalla tehdään tuo pulpetti uusiksi, oli niin huonossa kunnossa kun purettiin pois. Entinen oli tehty 10mm vesivanerista joka oli maalattu huonolla menestyksellä. Uus tulee nyt ihan perus vanerista ja paksuudeksi otettiin 15mm. Ennen kokoamista osat maalataan kauttaaltaan vettä kesävällä maalilla. Sähkömoottori siirretään keulamoottoriksi ja samalla molemmat akut tulee keulaboxiin, näin saadaan painoa tasattua eikä vene oo enää niin takapainoinen.
Kannen maaliksi maalikaupassa suositeltiin Temadul 20 -maalia. Hinta n. 30-60€/l riippuen sävystä. Tietääkö tästä kukaan? Onko OK maali vai olisiko hintaluokassa joku parempikin?
Simo
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|