Tekisi mieli koteloida moottorikasetti niin että pohjalinja jatkuisi n 60 cm. nykyisestä.Tällöin kantavuus ja perän painojakauma paranisi.
Todennäköisesti myös ajotuntuma ja plaaniinnousu muuttuisi! Ehkäpä joku venepohjiensuunnittelija osaisi kertoa, onko vaivan väärtti?
En ole kyseistä modifikaatiota tuollaiselle veneelle koskaan tehnyt saati ajanut modattua venettä, mutta yleisesti ottaen pohjalinjan jatkaminen luultavasti aiheuttaa seuraavia muutoksia veneen käytökseen.
- Liukukynnys hieman laskee
- Trimmattavuus heikkenee
- Huippunopeus luultavasti putoaa jonkin verran
- Polttoaineenkulutus saattaa vähentyä matkakierroksilla mutta kasvaa huippunopeuden tuntumassa
- Veneen kiemurtelu tyhjäkäyntinopeuksilla ehkä hieman vähenee
- Veneen runkonopeus hieman kasvaa
- Perän kantavuus kasvaa liukunopeuksilla (ja myös alle liukunopeuksien jos jatkopalan sisällä riittävästi kellukkeita).
Mutta nämä ovat sellaisia asioita, joiden tarkka arvioiminen hyvin hankalaa. Kokeilemalla modausten vaikutus vasta tosiasiassa selviää.